UPM Vuosikertomus 2022

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

8.3 Lähipiiriliiketoimet Hallitus ja konsernin johtajisto

8.4 Myytävänä olevat omaisuuserät Vuoden 2022 tai 2021 lopussa yhtiöllä ei ollut myytävänä oleviksi luokiteltuja omaisuuseriä. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät (tai luovutettavien erien ryhmä) luokitellaan myytävänä oleviksi ja arvostetaan kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan myynnistä aiheutuvilla menoilla vähennettyyn käypään arvoon, mikäli niiden kirjanpitoarvoa vastaava määrä tulee kertymään erittäin todennäköisesti omaisuuserän myynnistä. Poistot myytävänä olevista pitkäaikaisista omaisuuseristä tai luovutettavien erien ryhmästä lopetetaan luokitteluhetkellä. 9. Taseen ulkopuoliset erät 9.1 Vastuusitoumukset UPM tekee tavanomaiseen liiketoimintaansa liittyen erilaisia sopi muksia, joiden perusteella tarjotaan taloudellisia tai suoritustakeita kolmansille osapuolille. Niiden maksujen enimmäismäärät, joista UPM on vastuussa, on sisällytetty alla olevaan taulukkoon kohtaan Muut vastuusitoumukset. Omien sitoumusten vakuudeksi annettuun kiinnitettyyn omaisuuteen kuuluu aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä, teollisuuskiinteistöjä ja metsämaata.

EU:n kilpailuoikeussääntöjä, jotka kieltävät kartellit ja kilpailua rajoittavat käytännöt. Komissio toteaa, että ennalta ilmoittamattomat tarkastukset ovat alustava vaihe epäiltyjen kilpailunvastaisten käytäntöjen tutkinnassa ja että tarkastusten tekeminen ei tarkoita, että yritykset olisivat syyllistyneet kilpailunvastaiseen toimintaan eikä tarkastusten tekemisestä voida ennakoida tutkinnan lopputulosta. UPM suhtautuu erittäin vakavasti kaikkiin kilpailuoikeussääntöjen epäiltyihin rikkomisiin ja yhtiöllä on compliance-ohjelma kilpailuoikeusrikkomusriskien vähentämiseksi. Kaikkien työntekijöiden ja johdon tulee esimerkiksi tehdä UPM:n Toimintaohjetta koskeva koulutus, jossa on kilpailuoikeuden noudattamisesta oma osio. Lisäksi UPM:llä on käytössä erityinen kilpailuoikeussääntöjen koulutusohjelma, joka kattaa noin 3 000 työntekijää ja johtajaa. 9.3 Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat 2.2.2023 UPM:n hallitus päivitti yhtiön osinkopolitiikan tulospohjaiseksi rahavirtapohjaisen sijaan. Uusi politiikka on linjassa yhtiön transformatiivisen kasvustrategian kanssa. Uuden osinkopolitiikan mukaan UPM pyrkii maksamaan houkuttelevaa osinkoa. Tavoitteena on osinko, joka on vähintään puolet vertailukelpoisesta voitosta osaketta kohti yli ajan. 10. Muut liitetiedot 10.1 Uudet standardit ja tulkinnat, joita ei ole vielä otettu käyttöön Muutamat uudet julkaistut standardien muutokset ja tulkinnat tulevat voimaan vasta 1.1.2022 alkaneen tilikauden jälkeen. Näillä muutoksilla ja tulkinnoilla ei odoteta olevan olennaista vaikutusta tilikauteen tai myöhempiin tilikausiin eikä myöskään ennakoitavissa oleviin tulevaisuudessa toteutuviin liiketoimiin, eikä niitä ole otettu käyttöön ennenaikaisesti.

UPM:llä ei ole ollut merkittäviä liiketapahtumia hallituksen ja konsernin johtajiston jäsenten (johtoon kuuluvat avainhenkilöt), heidän läheisten perheenjäsentensä tai organisaatioiden kanssa, joihin hallituksen ja konsernin johtajiston jäsenillä tai heidän läheisillä on määräysvalta tai huomattava vaikutusvalta. Hallituksella ja konsernin johtajiston jäsenillä ei ollut lainaa konserniyhtiöiltä 31.12.2022 ja 31.12.2021. Hallituksen osakeomistukset sekä hallituksen ja johtajiston palkat ja palkkiot on esitetty » liitetiedossa 3.2 Konsernin johtoon kuuluvat avainhenkilöt. Osakkuus- ja yhteisyritykset Austria Papier Recycling GmbH ostaa kierrätyspaperia Itävallassa ja L.C.I s.r.l. ostaa Italiassa. ASD Altpapier Sortierung Dachau GmbH on saksalainen keräyspaperin lajitteluyhtiö. Suomessa konserni on hoitanut tuottajavastuunsa kierrätyspaperin keräämisessä Encore Ympäristöpalvelut Oy:n kautta. UPM myi omistusosuutensa Encore Ympäristöpalvelut Oy:stä lokakuussa 2022. Liiketoimet osakkuus- ja yhteisyritysten kanssa on esitetty alla olevassa taulukossa. Konsernilla ei ole yksittäisiä olennaisia osakkuus- tai yhteisyrityksiä.

MILJ. EUROA Saadut osingot

2022 2021

3

2

Raaka-aineiden ja palvelujen ostot

57

69

Lainasaamiset

5 1 7

5 2 9

Myyntisaamiset ja muut saamiset

MILJ. EUROA Muiden puolesta Takaukset

2022 2021

Ostovelat ja muut velat

Tytäryritykset ja yhteiset toiminnot Tiedot tytäryrityksistä ja yhteisistä toiminnoista on esitetty » liitetiedossa 8.2 Tärkeimmät tytäryritykset ja yhteiset toiminnot.

2

2

Muut vastuusitoumukset Leasingvastuut, erääntyminen seuraavien 12 kuukauden aikana IFRS 16 mukaisesti

2

4

Muut vastuusitoumukset

219 223

213 220

Eläkesäätiöt Isossa-Britanniassa eläkejärjestelyt ovat konsernista erillisen ja riippumattoman säätiön (Trust) hallinnoimia. Säätiön etuusjärjestelyt koostuvat useista etuuspohjaisista järjestelyistä, jotka ovat suljettuja sekä maksupohjaisesta järjestelystä, joka on avoin koko henkilöstölle. Konserni maksoi vuonna 2022 etuuspohjaisiin järjestelyihin kannatusmaksuina 6 (6) miljoonaa euroa. Säätiön varojen käypä arvo 31.12.2022 oli 300 (565) miljoonaa euroa, josta 5 % oli sijoitettu oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin, 26 % vieraan pääoman ehtoisiin instrumentteihin, 20 % kiinteistöihin, 44% rahamarkkinasijoituksiin ja 5 % muihin sijoituksiin. Vuoden 2021 lopussa noin 21%:lle konsernin Suomen työntekijöistä oli järjestetty eläketurva TyELin mukaisessa säätiössä (UPM Sellutehtaiden eläkesäätiö), joka on erillinen juridinen yhtiö. Vuonna 2022 säätiö korvattiin maksupohjaisella eläkejärjestelyllä ja säätiön varat ja velat siirrettiin eläkevakuutusyhtiölle. UPM maksoi vuonna 2022 säätiölle kannatusmaksuina 0 (18) miljoonaa euroa. Velvoitteen täyttämisestä palautui yhtiölle käteisvaroja 128 miljoonaa euroa. Säätiön varojen käypä arvo 31.12.2022 oli 0 (597) miljoonaa euroa.

Yhteensä

Leasingvastuut vuokrasopimuksista, joiden alkamisajankohta on tilinpäätöspäivän jälkeen, ovat noin 245 miljoonaa euroa ja ne liittyvät pääasiassa pitkäaikaisiin rahtaussopimuksiin, rautatiepalvelu sopimukseen Uruguayssa sekä tuotantohyödykkeiden ja jätevesien käsittelyä koskeviin vuokrasopimuksiin Leunassa, Saksassa. Vastaavat leasingvastuut vuoden 2021 lopussa olivat 409 miljoonaa euroa.

9.2 Riita-asiat Vastuusitoumukset

Konserni on vastaajana tai kantajana useissa sen toimintaan liittyvissä oikeusmenettelyissä, joissa on esitetty enimmäkseen kaupallisista asioista johtuvia korvausvaateita. Konserniyhtiöt Yhtiön johdolla ei ole tiedossa olennaisia riita-asioita vuoden 2022 lopussa. Lokakuussa 2021 Euroopan komissio teki ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen UPM:n toimitiloihin. Komission 12.10. julkaiseman tiedotteen mukaan komissio on huolissaan siitä, että tarkastusten kohteena olevat sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat saattaneet rikkoa

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022 UPM VUOSIKERTOMUS 2022 216

216

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2022

217

217

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease