UPM Vuosikertomus 2022

LIIKETOIMINNOT

UPM

BEYOND FOSSILS

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

TALOUDELLISET TIEDOT 2022

KASVATAMME UUTTA LIIKETOIMINTAA UPM BIOREFINING - UPM BIOCHEMICALS

Maailman ensimmäisen puupohjaisia biokemikaaleja teollisessa mittakaavassa valmistavan biojalostamon rakennustyöt Leunassa ovat hyvässä vaiheessa. Vankka liiketoimintamalli on lähes valmis, ja uudet asiakaskumppanuudet ennakoivat kaupallisesti vahvaa tulevaisuutta.

STRATEGIAMME • Vastuullisten ratkaisujen aseman

VAHVUUTEMME • Ainutlaatuinen ja innovatiivinen teknologiakonsepti • Kestävän kehityksen mukainen sertifioitu raaka-aine • Muovi-, tekstiili- ja kumisovelluksissa sekä teollisuuden nesteissä käytettävät laadukkaat tuotteet, joiden vastuullisuuden ansiosta erotumme muista • Vetovoimainen brändi monissa kuluttajatuotteissa pakkaus-, auto- ja tekstiiliteollisuudessa sekä muilla teollisuudenaloilla • Vankka skaalautuva liiketoimintamalli toiminnallisia täyteaineita. Lisäksi biojalos tamo tuottaa biomonopropyleeniglykolia (BioMPG) ja teollisia sokereita. Tammikuussa 2022 päivitimme biojalosta mon käynnistymisaikataulun, minkä jälkeen onnistuimme ratkaisemaan globaalien han kintaketjujen häiriöistä aiheutuneet haasteet. Biojalostamon rakentaminen Leunassa edistyy näkyvästi, ja suuret rakenteet maan päällä nousevat. Putkisiltojen, perustusten muottitöiden, tankkien ja sähkönjakelukes kusten rakentaminen etenee hyvin. Myös iso osa reaktoreista, talteenottokattiloista ja kolonneista on toimitettu ja varastoitu tehdasalueelle. Samalla kun rakennamme biojalos tamoa, valmistelemme liiketoimintaa täyteen valmiuteen. Olemme palkanneet biojalostamon toiminnasta vastaa vat operaattorit ja aloittaneet heidän

SUUNNITELLUT TOIMET VUONNA 2023 • Biojalostamon työmaan valmistuminen ja asteittainen käynnistys • Kaupallisten kumppanuuksien laajentaminen • Tuotevalikoiman suorituskyvyn optimointi ja hiilijalanjäljen pienentäminen pyrkiessämme hiilineutraaliuteen • Kestävästi hankitun raaka-aineen hankintaverkoston vahvistaminen

CASE

vahvistaminen ja markkinoiden avaaminen • Biokemikaalien vakiinnuttaminen laajalti hyväksytyksi uusiutuvien tuotteiden tuoteryhmäksi • Ilmastopositiivisen metsätalouden konseptin vahvistaminen ja hyväksyttävyyden lisääminen • Uusien, merkittäviä kasvunäkymiä tarjoavien loppukäyttömarkkinoiden avaaminen • Liiketoiminnan onnistunut laajentaminen

European Rubber Journal -lehti arvioi täyteaineet joustomuovi- ja kumiteolli suuden merkittävimmiksi vastuullisiksi tuotteiksi. Uusiutuvat UPM BioPura™ -monoetyleeniglykolimme (bMEG) olivat ehdolla Packaging Europe -lehden vuoden 2022 Sustainability Awards -innovaatiopal kinnon saajaksi. Lisäksi ilmoitimme kaupallisista kumppanuuksista, jotka muuttavat UPM BioPuran arvoketjujen hiilijalanjälkeä eri teollisuudenaloilla. Globaali jalkinetuote merkkien toimittaja Dongsung Chemical ja johtava moottori- ja akkujäähdytysnestei den valmistaja Haertol voivat näin edistää pääsyä nettonollatavoitteeseen ja saavuttaa kilpailuetua maailmanlaajuisilla markki noilla, joilla kestävän kehityksen mukaisten tuotteiden kysyntä kasvaa. Lisäsimme henkilöstöä tutkimus- ja so velluskehityslaboratorioihin. Niiden avulla voimme varmistaa laadukkaan, jatkuvan prosessien optimoinnin sekä nykyisen biokemikaalivalikoimamme tutkimus- ja kehitystoiminnan jatkumisen. Innovatiiviset biokemikaalimme näyttävät suuntaa kemianteollisuuden muutoksessa.

Tutkimme tulevaisuuden sovelluksia Vaikka keskitymme täysillä hankkeen loppuunsaattamiseen ja liiketoiminnan käynnistämiseen, olemme luoneet myös perustan biokemikaaliliiketoiminnan kas vulle. Asiantuntijatiimimme arvioi ja tutkii biokemikaalien tulevia sovelluksia. Tut kimme kemianteollisuuden arvoketjujen muita mahdollisia tarpeita, joihin voisimme vastata hyödyntämällä sivuvirtoihin perus tuvia tuotteita sekä parhaillaan valmistuvaa teknologista alustaamme. Uusiutuvien materiaalien kysynnän kas vu jatkuu, kun hiilidioksidipäästöjä pitää vähentää. Pyrimme aktiivisesti biojalosta momme tuotteiden hiilineutraaliuteen – tai jopa hiilinegatiivisuuteen optimoimalla prosesseja ja materiaalivirtoja päästöjen vähentämiseksi entisestään. Biomassan vastuullinen hankinta on tärkeää meille ja liikekumppaneillemme. UPM käyttää uusiutuvien biokemikaalien valmistuksessa sataprosenttisesti sertifioi tua puuta, joka hankitaan Leunan ja sen lähiympäristön paikallisista pyökkimetsistä luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemit huomioon ottaen. Kaikki käytetty puu on täysin jäljitettävissä ja alkuperäketju on kolmannen osapuolen vahvistama.

TUOTEYHTEISTYÖTÄ DONGSUNG CHEMICAL COMPANYN KANSSA

Aloitimme vuonna 2022 kaupallisen yhteis työn eteläkorealaisen Dongsung Chemicals Companyn kanssa. Tavoitteemme on tuoda yhdessä kestävän kehityksen mukaisia biokemikaaleja globaaleille markkinoille. Dongsung on Aasian johtava poly meerien toimittaja kenkäteollisuudelle. Polymeerejä käytetään kansainvälisten urheilumerkkien kengänpohjien valmistuk sessa. Yhtiön ensisijainen tavoite on korvata fossiilipohjaiset monoetyleeniglykolit UPM BioPura TM -biokemikaaleilla. Dongsungin kaltaisille valmistajille UPM:n puupohjaiset biokemikaalit tarjoavat mahdollisuuden edistää nettonollapäästösitoumuksiaan ja saavuttaa kilpailuetua. Jalkineiden uusiutuvia materiaaleja kau pallistetaan jo, ja kysyntä kasvaa edelleen muoti- ja kenkäteollisuudessa. Yhteistyön ensimmäinen tavoite on urheilujalkineissa, mutta UPM ja Dongsung aikovat laajentaa yhteistyötään muille aloille, kuten autojen sisätilojen materiaaleihin ja liimoihin. Tulevaisuudessa koko ajoneuvo voi olla valmistettu ympäristöä vähemmän kuormit tavista materiaaleista, ja sähköajoneuvo jen kysynnän kasvu tukee näitä kuluttajien odotuksia päästöttömän autoilun lisäksi.

Teollisuuden on pienennettävä hiilijalanjäl keään välittömästi. UPM:n uuden sukupol ven biokemikaalit antavat brändinomistajille mahdollisuuden määrittää päästövähennys tavoitteensa uudelleen, vähentää merkittä västi Scope 3 -päästöjään ja luopua fossii lipohjaisten kemiallisten raaka-aineiden käytöstä lopullisesti. Innovatiiviset bioke mikaalimme tukevat kemianteollisuuden siirtymistä kohti biokiertotaloutta. UPM:n 750 miljoonan euron investointi Leunassa etenee hyvää vauhtia, ja laitoksen arvioidaan käynnistyvän vuoden 2023 lop puun mennessä. Biojalostamo on maailman ensimmäinen teollisen mittakaavan laitos laatuaan, ja sen kaikissa suunnittelu- ja rakennusvaiheissa vaaditaan tarkkuutta. Biojalostamossa valmistetaan puusta uuden sukupolven biokemikaaleja: biomo noetyleeniglykolia (BioMEG) ja uusiutuvia

kouluttamisensa sekä luoneet luotettavia toimitusketjuja. Olemme myös laajentaneet raaka-ainei den hankintaverkostoamme, minkä ansiosta ensimmäiset puutoimitukset toimitettiin työ maalle marraskuussa. Puutoimitusten myötä olemme voineet aloittaa puunkäsittelyn ja -jalostuksen testaamisen. Yhdessä metsäar voketjun kumppanien kanssa rakennetut ver kostot ovat auttaneet meitä osoittamaan puun käytön hyötyjä laajasti sidosryhmillemme. Matkalla kaupallistamiseen Etenimme tuotteidemme kaupallistamisessa kansainvälisillä markkinoilla. Esittelimme lig niinipohjaiset uusiutuvat toiminnalliset UPM BioMotion™ -täyteaineemme (Renewable Functional Filler, RFF) maailman suurimmil la kumiteollisuuden messuilla Nürnbergissa sekä vahvistimme jakeluverkostoamme.

www.upmbiochemicals.com (en)

www.idongsung.com

54

55

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

UPM VUOSIKERTOMUS 2022

Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease