UPM Vuosikertomus 2022
VASTUULLISUUS
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
HALLINNOINTI
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
VASTUULLISTA VEDENKÄYTTÖÄ TOIMINTAA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI
Processes -hankkeeseen yhdessä useiden teollisten ja akateemisten kumppaneiden kanssa. Suomalaisen CLIC-innovaatiokluste rin käynnistämän hankkeen tuloksena aloim me vuonna 2022 kehittämään Lappeenran nan tutkimuskeskuksessa menetelmää veden mikromuovien mittaamiseksi yhteistyössä yliopistojen kanssa. Uruguayssa tuemme Rio Negro -hanketta joen tilan parantamiseksi. Rahoitamme myös kunnallisen jätevedenpuhdistamon ja vie märijärjestelmien parannustöitä Paso de los Torosissa ja naapurikaupungeissa, joihin on rakennettu tilapäisiä ja pysyviä asuntoja.
Jatkuvalla parantamisella kohti 2030-tavoitteita
UPM:n prosessijäteveden määrä
m 3 /t
Jokaisella sellu- ja paperitehtaalla on oma toimintasuunnitelma vedenkäytön ja jäte vesikuormituksen vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 paperikonei den ja sellun kuivauskoneiden prosessiseu rantaan tehtiin useita parannuksia, joiden vaikutuksia vedenkulutukseen arvioitiin useissa tutkimuksissa. Useat tehtaat ovat ottaneet käyttöön kehittyneen prosessiseurannan ja ennakoivat analytiikkamallit jätevedenpuhdistamonsa toiminnan optimoimiseksi. Lisäksi tutkimme yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa uutta biolietteiden kuva-analyysiin perustu vaa menetelmää, jolla jäteveden käsittelypro sessin seurantaa voitaisiin parantaa. Uusien menetelmien ja teknologioiden sekä potentiaalisten kemikaali- ja laitteisto toimittajien selvitystyö jatkui vuonna 2022. Pilotoimme muun muassa uusien vesija keiden käyttömahdollisuuksia tulevassa biojalostamossamme. UPM Augsburgin paperitehdas Saksassa on testannut onnistuneesti uutta suodatus prosessia, jolla voidaan korvata paperiko neiden suihkuissa käytettävä lämmin vesi. Teknologian ansiosta jo nyt tehokkuudeltaan paras tehdas voisi vähentää vedenkäyttöään vielä lisää. Työtä jatketaan vuonna 2023. UPM Kaukaan ja UPM Pietarsaaren sellutehtaat paransivat vedenkäyttöään vuonna 2022. UPM Kaukaalla Lappeenran nassa investoitiin havupuukuitulinjaan, joka vähentää kemiallista hapenkulutusta. UPM Pietarsaaressa tehtiin muutoksia molempien tuotantolinjojen valkaisuprosesseihin kemi allisen kulutuksen vähentämiseksi ja jäteve denpuhdistamon toiminnan parantamiseksi. Tavoitteemme on käyttää ainoastaan kierrätettyjä ravinteita omassa jätevedenpuh distuksessamme vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 kierrätettyjen ravinteiden osuus oli 33 % (35 %). Esimerkiksi UPM Changshun paperitehtaalla Kiinassa ureaa on korvattu sivuvirtana saatavalla ammoniumsulfaatilla, minkä ansiosta kierrätysravinteiden osuus on jo lähes 80 %. UPM Tervasaaressa jäteveden puhdistuksessa käytettävä urea korvaaan bio kaasulaitoksen poistovesillä, minkä ansiosta kierrätysravinteiden osuus on 43 %. Yhteistyötä sidosryhmien kanssa Liityimme vuonna 2021 mukaan kaksivuoti seen Circular Economy of Water in Industrial
50
40
30
Vedellä on olennainen rooli liiketoiminnassamme vastuullisesta metsänhoidosta tuotantoon ja logistiikkaan. Se on myös tärkeä uusiutuvan energian lähde.
20
10
0
22
Tavoite
08 18 19 20 21
Paperitonnia kohti Sellutonnia kohti
www.upm.fi/vastuullisuus
YK:n Global Compact CEO Water Mandate -aloitteen allekirjoittajana noudatamme vastuullisen vedenkäytön periaatteita. Käytämme vettä ympäristön kannalta kestävällä, taloudellisella ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. CDP listasi UPM:n A-luokkaan tunnustuk sena merkittävistä toimistamme vastuullisen vedenkäytön edistämiseksi. Vedenkäyttömme Kaikesta toiminnastamme sellu- ja paperi tuotanto vaatii eniten vettä. Noin 95 % tuo tannossa käytetystä vedestä kierrätetään uudelleen, ja vain pieni osa siitä poistuu jätevetenä ja korvataan puhtaalla vedellä. Kun vedenkäyttöä vähennetään, myös ener gian ja kemikaalien käyttö vähenee. Kaikkien UPM:n sellu- ja paperitehtaiden jätevedet puhdistetaan sekä mekaanisesti että biologisesti. WWF:n Water Risk Filter -työkalulla teh dyn vesiriskianalyysin perusteella tehtaamme sijaitsevat vähäisen tai keskisuuren vesiriskin alueilla. Työkalu mahdollistaa myös ennusteet ilmastonmuutokseen liittyvistä vesiriskeis tä vuosille 2030 ja 2050. Nämä skenaariot osoittavat, että tehtaamme sijaitsevat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pääasiallisesti alhaisen tai keskisuuren vesiriskin alueilla. Shanghain lähellä sijaitsevan UPM Chan gshun paperitehtaan vesiriskin odotetaan kasvavan eniten vuoteen 2050 mennessä. Vii me vuosina tehdas on kuitenkin parantanut merkittävästi vedenkäyttönsä tehokkuutta, ja sen ansiosta jäteveden määrä on laskenut 21 % viimeisen viiden vuoden aikana.
CASE
KYMIJOEN TILA KOHENTUNUT
CASE
Kymijoen Vesi ja Ympäristö ry on tehnyt Kymijoen tilan tutkimusta jo yli 50 vuoden ajan, ja ensimmäiset pohjaeläinyhteisö jen tilaa kuvaavat mittaukset julkaistiin 1968. Lajiston monimuotoisuuteen liittyvät mittausmenetelmät ja niiden tarkkuus ovat parantuneet vuosien saatossa. Vuonna 2018 toteutettiin ensimmäisen kerran yhteistarkkailussa Kymijoen koski paikkojen pohjaeläintutkimus, jossa otettiin näytteitä UPM Kymin tehtaan yläpuolisesta Pessankoskesta sekä neljältä koskipaikalta kuormituksen alapuolella. Kaikilla pääuo man koskipaikoilla pohjaeläimistö vastasi ekologisten tilamuuttujien mukaan erinomai sesti vastaavan luonnontilaisen koskialueen pohjaeläinyhteisöä. Mukana oli myös uhanalaiseksi luokiteltua lajistoa. Kymijoen tila ja biodiversiteetti ovat kohentuneet huomattavasti menneisiin vuosikymmeniin verrattuna jäteveden puhdistusmenetelmien tehostuessa. Uusimpien vuonna 2022 julkistettujen tulosten mukaan UPM Kymin vesistökuor mituksen ympäristövaikutus surviaissääs kiyhteisöihin voidaan todeta vähäiseksi ja pohjaeläinyhteisöjen indikoivan lievästi karua joen tilaa.
UUSI ITÄMERI-SITOUMUS SIIRTÄÄ MERIKULJETUKSIEN JÄTEVESIEN PURUN MERELTÄ MAIHIN Olemme ensimmäinen rahtaajan roolissa toimiva suomalaisyritys, joka sitoutuu purka maan merikuljetustemme jätevedet maihin ja hyödyntämään jätevesien käsittelyssä erilaisia kiertotalousratkaisuja. Uusi malli otetaan käyt töön Rauman, Haminan, Kotkan ja Pietarsaa ren satamissa. Uusin Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa tehty Itämeri-sitoumus on voimassa vuo sille 2022–2026, ja se keskittyy edistämään BSAG:n Ship Waste Action -aloitetta. Sen toimintamallin mukaan rahtialusten jätevedet puretaan satamaan, ja niiden ravinteet otetaan hyötykäyttöön kiertotalousratkaisuilla. Pyrimme esimerkiksi selvittämään mahdollisuuksia hyödyntää laivaperäisistä jätevesistä syntyvien kierrätysravinteiden käyttöä omissa jäteveden puhdistamoissa. Hanke edistää yhtiön omaa 2030-tavoitetta käyttää ainoastaan kierrätysra vinteita jätevedenpuhdistamoillaan. Lisäksi selvitämme yhdessä BSAG:n kanssa mahdollisuuksia purkaa ruumien pesuvedet maihin niiden mahdollista jatkokäyttöä varten.
VAIKUTUS • Minimoimme toimintamme vaikutukset paikallisiin vesistöihin ja varmistamme näin osaltamme puhtaan veden saatavuuden paikallisesti • Parannamme vesistöjen laatua ja niissä elävien lajien luontaista elinympäristöä suojelemalla ja kehittämällä vesiekosysteemejä TAVOITTEET • Vastuullinen vedenkäyttö • Toiminnastamme aiheutuvan jätevesikuormituksen ja jäteveden määrän jatkuva pienentäminen • 100 % jätevedenpuhdistuksessa käytetyistä ravinteista kierrätettyjä
TOIMINTATAPAMME • Vettä paljon vaativat toiminnot alueilla, joilla on riittävät vesivarat • Tehokas vedenkäyttö ja asianmukaiset kierrätystekniikat • Käytetyn veden puhdistaminen parhailla käytettävissä olevilla tekniikoilla • Parhaiden käytäntöjen jakaminen sisäisissä ja ulkoisissa asiantuntijaverkostoissa • Veden palauttaminen alkuperäiselle vesialueelle aina kun mahdollista • Yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa paikallisten vesistöjen laadun parantamiseksi • 2030-vastuullisuustavoitteet
Kemiallista hapenkulutusta (COD) vähennetään 40 % vuoden 2008 tasosta 39 % vähennys saavutettu keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti
TAVOITTEET 2030 Jäteveden määrää vähennetään 30 % vuoden 2008 tasosta
TAVOITTEET 2030
vähennys saavutettu keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti
13 %
www.kymijoenvesijaymparisto.fi
90
91
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease