UPM Vuosikertomus 2022
VASTUULLISUUS
UPM
BEYOND FOSSILS
LIIKETOIMINNOT
HALLINNOINTI
TALOUDELLISET TIEDOT 2022
Kestävän tuotesuunnittelun konsep timme ottaa huomioon kierrätettävyyden koko tuotteen elinkaaren osalta (sivu 96). Vuodelle 2030 asetetuilla ympäristötavoit teilla tähtäämme resurssitehokkuuteen ja siihen, että vaikutamme positiivisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Kierrätettävyystavoitteemme Vuonna 2030 emme vie prosessijätettä kaatopaikalle tai polta sitä ilman energian talteenottoa. Vuonna 2022 keskimäärin 90 (89) % yhtiön prosessijätteestä kierrätettiin tai käytettiin uudelleen. Energian talteen oton osuus tästä oli 21 %. Tehtaista 58 (59) % käyttää kaikki prosessijätteensä. Koko naiskaatopaikkajätteemme määrä väheni 40 (3) % verrattuna vuoteen 2021. Tämä johtui neljä kuukautta kestäneestä lakosta Suomessa, UPM Shottonin paperitehtaan myynnistä sekä kaikkien tehtaiden toimin nan jatkuvasta parantamisesta. Jaamme yhtiön sisällä parhaita käytän töjä, tutkimustuloksia ja ideoita, ja useat sisäiset työryhmät työskentelevät jätteiden hyötykäytön ja sivuvirtojen kaupallistamisen edistämiseksi. Sellun tuotannossa syntyvä viherlipeäsakka on hyötykäytön kannalta yksi haastavimmista sivuvirroista, ja teemme pal jon työtä löytääksemme sille kestävää käyttöä.
Toinen kierrätettävyyteen liittyvä 2030-tavoitteemme on käyttää jäteveden puhdistamoillamme ainoastaan kierrä tysravinteita. Vuonna 2022 kierrätettyjen ravinteiden osuus oli 33 (35) %. Hyödynnämme tähteitä, sivuvirtoja ja kierrätysmateriaaleja Tuotannon orgaaniset tähteet, kuten kuori ja hakkuutähteet sekä siistauksessa ja jäte vesien puhdistamisessa syntyvät kuitupi toiset kiintoaineet, käytetään ensisijaisesti omassa energiantuotannossa. Polttamatto mia kuitupitoisia jätteitä käytetään tiilen valmistukseen sekä maanparannukseen. UPM:n kiinteästä jätteestä suurin osa on biomassapohjaisesta energiantuotannosta syntyvää tuhkaa. 97 (96) % tuhkasta käy tettiin esimerkiksi maanparannusaineena, tienrakennuksessa, sementtiteollisuudessa sekä omassa toiminnassa korvaamaan natriumhydroksidia ja paperin tuotannos sa tarvittavan täyteaineen raaka-ainetta vuonna 2022. Erityisesti UPM Caledonianin paperi tehdas Skotlannissa on parantanut merkit tävästi tuhkan käyttöastettaan huolimatta paikallisen sääntelyn muutoksista johtu vista haasteista. Tehdas on tutkinut useita talteenottovaihtoehtoja viime vuosina. Pääasiallisesti tuhkaa on hyödynnetty
Prosessijätteiden määrä kaatopaikalle 1 000 t
120
90
60
30
0
0
18
22
20
21
Tavoite
19
TAVOITTEET 2030 Ei kaatopaikkajätettä tai jätteen polttoa ilman energian talteenottoa 90 % prosessijätteestä kierrätetty tai käytetty uudelleen
EDISTÄMME BIOKIERTOTALOUTTA TOIMINTAA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI
100 % jätevedenpuhdistuksessa käytetyistä ravinteista kierrätettyjä
TAVOITTEET 2030
33 % saavutettu
Käytämme raaka-aineita, energiaa ja vettä tehokkaasti, ja monet tuotteistamme on valmistettu sivuvirroista, tähteistä tai kierrätettävistä materiaaleista.
CASE
MUOVISET SAHATAVARAKÄÄREET KIERRÄTETÄÄN
Konsepti on saanut asiakkailta erittäin positii visen vastaanoton. Suomesta alkaneen konseptin laajentamista ulkomaisille vientiasiakkaille selvitetään. UPM Timber siirtyi aiemmin vuonna 2022 käyttämään sahatavarakääreissä osittain kierrätysmuovia. Pitkän aikavälin tavoitteena on luopua fossiilisesta muovista kokonaan. Tulevai suuden sahatavarakääreet voivat olla puuraa ka-aineesta valmistettuja, muita biomuoveja tai näiden yhdistelmiä.
Tavoitteemme on minimoida jätteen määrä ja maksimoida sivuvirtojen käyttö sekä luoda lisäarvoa uusilla, älykkäillä ratkaisuilla. Etsimme aktiivisesti yhteis työkumppaneita, joiden kanssa voim me kehittää sivuvirtoja hyödyntäviä ja lisäarvoa tuottavia, tuotekehitystä tukevia ja toimitusketjun tehokkuutta parantavia kiertotalousinnovaatioita. Vastaamme ilmastonmuutokseen kehittämällä aktiivisesti uusia ratkai suja, joilla nopeutamme siirtymistä biokiertotalouteen sekä pienennämme ympäristövaikutuksiamme.
VAIKUTUS • Resurssitehokkuus ja biokiertotalous vastaavat luonnonvarojen niukkuuteen, auttavat hillitsemään ilmastonmuutosta ja mahdollistavat uudet kestävät ratkaisut asiakkaille ja kuluttajille TAVOITE • Kaikkien materiaalivirtojen tehokas käyttö ja biokiertotalousratkaisujen toteutus – uudista, vähennä, käytä uudelleen, kierrätä ja ota talteen
TOIMINTATAPAMME • Kierrätettävyys osana kestävän tuotesuunnittelun konseptiamme
UPM Timberin ja Lassila & Tikanojan uudessa pakkausmateriaalin kierrätyskonseptissa käytetyt muoviset sahatavarakääreet noudetaan asiak kailta ja kierrätetään uudeksi pakkausmateriaa liksi. Kierrätyksen pilotoinnissa oli mukana myös hirsitalovalmistaja Honkarakenne. Aikaisemmin energiajätteeseen ohjautuneet muovikääreet kerätään asiakkaalta jatkokä sittelyyn L&T:n muovikierrätyslaitokselle. Siellä materiaali pestään ja kierrätetään granulaatiksi, josta syntyy uusia sahatavarakääreitä. Asiakkaat saavat hyvityksen yhteistyöstä.
• Materiaalien, ravinteiden ja veden kierrätys • Sivuvirtojen, tähteiden ja kierrätettävien materiaalien hyötykäyttö • Teollisuudenalojen ja yritysten välinen yhteistyö • 2030-vastuullisuustavoitteet
www.upmtimber.fi
92
93
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
UPM VUOSIKERTOMUS 2022
Made with FlippingBook. PDF to flipbook with ease