UPM Vuosikertomus 2025

Taloudelliset ja vastuullisuustiedot

Tämä on UPM

Hallinnointi

Tilinpäätös

Hallituksen toimintakertomus

Kestävyysraportti

Tilintarkastuskertomus

Vastuullisuuden varmennusraportit

Laskennallisen verosaamisen ja -velan muutos

Kirjaamattomat laskennalliset verosaamiset ja -velat Ne liiketappiot, joiden käyttöön liittyy epävarmuutta ja joista siksi ei ole kirjattu laskennallista verosaamista, olivat 946 (873) miljoonaa euroa vuonna 2025. Nämä aiheutuvat etupäässä tietyistä Saksan ja Ranskan tytäryhtiöistä ja eivät vanhene sekä tietyistä Uruguayn tytäryhtiöistä, joissa liiketappiot vanhenevat eri aikoina vuoden 2029 loppuun mennessä. Lisäksi laskennallista verosaamista ei ole kirjattu jo suljettuun Miramichin paperitehtaaseen liittyvistä liiketappioista Kanadassa. Nämä liiketappiot vanhenevat eri aikoina vuoden 2029 loppuun mennessä. Uruguayssa 143 (151) miljoonan euron käyttämättömiä verotukseen liittyviä hyvityksiä ei ole kirjattu niiden hyödyntämisen epävarmuuden vuoksi. Konserni ei kirjaa laskennallista verovelkaa muiden kuin suomalaisten tytäryritystensä jakamatta olevista voittovaroista sikäli kuin väliaikainen ero ei todennäköisesti purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Laskennallista verovelkaa ei ole kirjattu suomalaisten tytäryhtiöiden ja osakkuusyritysten jakamatta olevista voittovaroista, koska nämä voidaan jakaa ilman veroseuraamuksia. Laskennalliset verot lasketaan varojen ja velkojen kirjanpitoarvojen ja verotuksellisten arvojen välisistä väliaikaisista eroista sekä käyttämättömistä verotuksellisista tappioista siltä osin kun on todennäköistä, että ne pystytään hyödyntämään tulevaisuudessa kertyvää verotettavaa tuloa vastaan. Laskennalliset verot määritetään niiden verokantojen (ja -lakien) perusteella, jotka on säädetty tai käytännössä hyväksytty tilinpäätöspäivään mennessä ja joiden odotetaan olevan voimassa, kun laskennallinen verosaamisen realisoituu tai laskennallinen verovelka suoritetaan. Väliaikaisista eroista, jotka johtuvat sijoituksista tytär-, osakkuus- ja yhteisyrityksiin, kirjataan laskennallinen vero, paitsi jos konserni pystyy määräämään väliaikaisen eron purkautumisajankohdan eikä väliaikainen ero todennäköisesti purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Laskennalliset verosaamiset ja -velat esitetään nettomääräisinä, jos niiden vähentämiseen toisistaan on laillinen oikeus ja ne aiotaan suorittaa nettomääräisinä. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

7.2 Laskennallinen vero

Milj. Euroa

2025

2024

Milj. Euroa

2025 2024 2023

Kirjanpitoarvo 1.1.

-146

-185

Laskennalliset verosaamiset Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

-92 -41 -15

85

Kirjattu tuloslaskelmaan

119 61 75 154

134

66 77 94

Kirjattu muihin laajan tuloksen eriin

-36

72 95

Vaihto-omaisuus

Yrityshankinnat

-4 -6

Eläkevelvoitteet ja varaukset

Muuntoerot

15

192

175

Muut väliaikaiset erot

Laskennallinen verosaaminen (velka), netto

-279

-146

Käyttämättömät verotukselliset tappiot ja hyvitykset

224

276

242

Laskennalliset verosaamiset vähennetään laskennallisista veroveloista, mikäli on olemassa laillisesti toimeenpantavissa oleva oikeus kuitata tilikauden verotettavaan tuloon perustuvia verovelkoja tilikauden verotettavaan tuloon perustuvia verosaamisia vastaan ja jos laskennalliset verot liittyvät samaan veronsaajaan.

Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus

-221 413

-243

-224

526

431

Yhteensä

Laskennalliset verovelat Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

-291 -461

-330 -440

-265 -412

Metsävarat

-1

Eläkevelvoitteet ja varaukset

-160

-145

-163

Muut väliaikaiset erot

Laskennallisten verosaamisten ja -velkojen netotus

221

243

224

Yhteensä

-692 -279

-673 -146

-616 -185

Laskennallinen verosaaminen (velka), netto

Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot

Ennen veroja

Vero Verojen jälkeen Ennen veroja

Vero Verojen jälkeen

Milj. Euroa

2025

2024

Etuuspohjaisista eläkevelvoitteista johtuvat vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot

50

-18

31

7

-2

4

-83

-4

-87

-31

-16

-47 346

Rahoitusvarat (FVOCI)

-724

-724

346

Muuntoerot

48 46

-9 -9

38 37

98 -16

-20

78 -13

Rahavirran suojaukset

3

Nettosijoitusten suojaukset

-664

-41

-705

403

-35

368

Yhteensä

Keskeiset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut

Kirjatut laskennalliset verosaamiset Laskennallisia verosaamisia kirjattaessa johdolta vaaditaan harkintaa sen suhteen, pystytäänkö saamiset todennäköisesti hyödyntämään tai käyttämään laskennallisia verovelkoja vastaan ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Konsernilla oli 31.12.2025 verotuksellisia liiketappioita 895 (904 milj. euroa vuonna 2024 ja 841 milj. euroa vuonna 2023) miljoonaa euroa, joista yhtiö on kirjannut laskennallista verosaamista. Verotuksellisista liiketappioista 845 miljoonaa euroa (865 milj. euroa vuonna 2024 ja 772 milj. euroa vuonna 2023) aiheutui Saksan tytäryhtiöistä. Nämä tappiot liittyvät ensisijaisesti uudelleenjärjestelyihin ja tehtaiden sulkemiseen ja tuloksen parannusohjelmiin, joita on toimeenpantu viime vuosina, sekä pitkäaikaisten varojen alaskirjaukseen, mikä lisäsi tappioita viime vuonna. Saksassa liiketappiot eivät vanhene. Konserni arvioi, että tulevaisuudessa kerrytetään riittävää verotettavaa tuloa, jolla saadaan hyödynnettyä laskennallisia verosaamisia. Muissa

maissa liiketappiot vanhenevat eri aikoina ja eri suuruisina. Tulosennusteiden perusteella on todennäköistä, että verotukselliset tappiot pystytään hyödyntämään tulevaisuudessa kertyvää verotettavaa tuloa vastaan. Verohyödyn realisoitumista koskeviin oletuksiin ja näin ollen laskennallisten verosaamisten kirjaamiseen voi tulla muutoksia sen mukaan kuinka tuloksellista konsernin liiketoiminta on tulevaisuudessa ja niihin vaikuttavat myös muut tekijät, joihin konserni ei pysty itse vaikuttamaan.

UPM:n taloudelliset tiedot 2025 UPM Vuosikertomus 2025 320

UPM:n taloudelliset tiedot 2025

320

321

321

UPM Vuosikertomus 2025

Made with FlippingBook Ebook Creator