UPM vuosikertomus 2017
Tilinpäätös
Lyhyesti
Strategia
Liiketoiminnot
Sidosryhmät
Hallinnointi
Muut aineettomat hyödykkeet
PVO:n osakepääoma on jaettu osakesarjoihin. Pohjolan Voima Oy:n B- ja B2-sarjat liittyvät osakeomistuksiin Teollisuuden Voima Oyj:ssä (TVO). UPM:llä ei ole suoria osakeomistuksia TVO:ssa. TVO käyttää kahta ydinvoimalaa Olkiluodossa (Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2) ja raken- taa uutta ydinvoimalaa (Olkiluoto 3) Olkiluotoon Suomessa. Toimintaa säätelevät kansainvälinen, Euroopan unionin sekä paikallinen ydinvoi- man käyttöä koskeva lainsäädäntö ja hallinnolliset määräykset. Suo- men ydinvastuulain mukaan ydinlaitoksen käyttäjä on ankarassa vas- tuussa vahingoista, jotka aiheutuvat ydintapahtumasta. Ydinvoimaloita omistavien ja käyttävien voimayhtiöiden osakkeenomistajat eivät ole vastuussa ydinvastuulain mukaan. Suomessa käytetyn polttoaineen käsittelystä, varastoinnista ja loppusijoituksesta, vähä- ja keskiaktiivi- sen jätteen käsittelystä ja ydinvoimalan käytöstä poistamisesta tulevai- suudessa aiheutuvat kustannukset katetaan valtion perustamasta ydin- jätehuoltorahastosta. Mainittuun rahastoon maksettujen varojen on tarkoitus kattaa arvioidut tulevat kustannukset. Varojen maksut on huomioitu niihin liittyvien energiaosakkeiden käyvässä arvossa.
omaan pääomaan kertyneet käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvai- kutteisesti. Osakkeen käyvän arvon merkittävä tai pitkittynyt alentumi- nen hankintamenoa pienemmäksi otetaan huomioon ratkaistaessa, onko sijoitusten arvo alentunut. Näistä sijoituksista kirjattavia arvon- alentumistappiota ei peruuteta myöhemmin. Energiaosakkeiden käyvät arvot kuuluvat käypien arvojen määrittä- misen hierarkiassa tasolle 3.
AINEETTOMAT OIKEUDET
OHJELMISTOT JA MUUT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET
MILJ. EUROA 2017 Hankintameno
YHTEENSÄ
516
622
1 137 –887
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
–299
–588
Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.
217 218
33 38
250 256
Keskeiset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
Lisäykset
4
9
13
Poistot
–4
–14
–18
Siirrot erien välillä
1
– –
1
Muuntoerot
–1
–1
Kirjanpitoarvo 31.12.
217
33
250
Käyvän arvon määrittäminen ja herkkyys Energiaosakkeiden arvostus vaatii johdolta useita tekijöitä koskevia oletuksia ja arvioita, jotka saattavat poiketa toteutuvasta tulemasta, ja tästä voi aiheutua merkittävä oikaisu omaisuuserän kirjanpitoarvoon. Käypä arvo määritetään diskontattujen rahavirtojen perusteella, ja keskeisiä vastaisiin rahavirtoihin vaikuttavia tekijöitä ovat sähkön tulevat hinnat, hintojen kehityssuunnat ja diskonttauskorot. Konsernin arvio sähkön hinnasta perustuu simulointiin Suomen aluehinnasta. Sähkön hinnan 5 %:n nousu tai lasku muuttaisi omaisuu- den arvoa noin 340 miljoonaa euroa. Mallissa käytetty 5,59 %:n diskontto-korkokanta on määritetty käyttäen painotettua keskimääräistä pääomakustannusta. Diskonttaustekijässä 0,5 %:n nousu tai lasku muuttaisi omaisuuden arvoa noin 300 miljoonaa euroa. Muut omaisuuden arvostukseen liittyvät epävarmuus ja riskitekijät koskevat Olkiluoto 3 EPR -ydinvoimalan kiinteähintaisen, avaimet käteen -projektin käynnistysaikataulua ja siihen liittyvää, meneillään olevaa välimiesmenettelyä voimalan toimittajan AREVA-Siemensin ja voimalan omistajan Teollisuuden Voima Oyj:n välillä. UPM:n epäsuora osuus Olkiluoto 3 EPR:n kapasiteetista on noin 31 % Pohjolan Voima Oy:n B2-osakkeiden kautta. Välimiesmenettelyn mahdollista tulosta ei ole otettu huomioon arvon määrittämisessä. Muutoksilla toimintaa koskevassa sääntelyssä ja verotuksessa voi myös olla vaikutusta ener- giaosakkeiden arvoon.
Päästöoikeudet, kirjanpitoarvo 1)
44
Kirjanpitoarvo sisältäen päästöoikeudet, 31.12.
294
2016 Hankintameno
523
665
1 189 –933
Energiaosakkeet
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
–306
–628
Kirjanpitoarvo 31.12. Kirjanpitoarvo 1.1.
218 224
38 53
256 277
MILJ. EUROA
2017 1 932
2016
Kirjanpitoarvo 1.1.
2 085
Lisäykset
5 –
7
12 –1
Lisäykset
25 –3
– 1
Vähennykset
–1
Arvonalentumiset
Poistot
–6
–19
–25
Vähennykset
–
–6
Arvonalentumiset Siirrot erien välillä
–
–2
–2 –3 –1
Käyvän arvon muutos laajassa tuloslaskelmassa
–4 –1
– –
20
–148
Muuntoerot
Kirjanpitoarvo 31.12.
1 974
1 932
Kirjanpitoarvo 31.12.
218
38
256
Päästöoikeudet, kirjanpitoarvo 1)
45
Kirjanpitoarvo sisältäen päästöoikeudet, 31.12.
301
1) Lisätietoja päästöoikeuksista on » liitetiedossa 2.3 Liiketoiminnan kulut ja liiketoiminnan muut tuotot.
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Energiaosakkeiden ostot kirjataan kaupantekopäivänä alun perin hankintamenoon, joka sisältää transaktiomenot, ja sen jälkeen ne arvostetaan käypään arvoon veroilla vähennettynä muiden laajan tuloksen erien kautta. Kun sijoitukset myydään tai niiden arvo alentuu,
Arvonalentumistestaus Vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä tehtiin arvonalentumistestauk- set liikearvolle ja vedenkäyttöoikeuksille, joiden taloudellinen vaikutus- aika on rajoittamaton. Vedenkäyttöoikeuksien arvot testattiin kunkin erillisen vesivoimalaitoksen odotettavissa olevien rahavirtojen perus- teella. Aineettomiin oikeuksiin sisältyy vuosien 2017 ja 2016 lopussa UPM Energy -liiketoiminta-alueeseen kuuluvien vesivoimalaitosten vedenkäyttöoikeuksia 189 miljoonaa euroa.
Liikearvon arvonalentumistestaukset kohdistuivat Suomessa ja Uruguayssa sijaitseviin sellutoimintoihin, jotka kuuluvat UPM Biorefi- ning -liiketoiminta-alueeseen, UPM Raflatac -liiketoiminta-alueeseen ja UPM Plywood -liiketoiminta-alueeseen. Arvonalentumistestaukset eivät johtaneet 31.12.2017 mennessä arvonalentumisten kirjaamiseen. Seuraavassa taulukossa esitetään liikearvon arvonalentumistestauk- sessa käytetty arvostusperusta ja keskeiset oletukset.
Lisätietoja » liitetiedossa 9.2 Riita-asiat.
RAHAVIRTAA TUOTTAVA YKSIKKÖ Suomen sellutoiminnot
ARVIOINTI- PERIAATE ENNUSTEJAKSO Käyttöarvo 10 vuotta + loppuarvo
DISKONTTAUSKORKO ENNEN VEROJA
KESKEISET OLETUKSET
8,57 % (2016: 10,92 %) 9,36 % (2016: 10,38 %) 8,19 % (2016: 9,94 %) 10,85 % (2016: 10,35 %)
Sellun myyntihinta, puuraaka-ainekustannukset Sellun myyntihinta, puuraaka-ainekustannukset Tuotteiden myyntihinnat, kustannusten kehitys Tuotteiden myyntihinnat, kustannusten kehitys
4.4 Liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet
Uruguayn sellutoiminnot Käyttöarvo 10 vuotta + loppuarvo
UPM Raflatac UPM Plywood
Käyttöarvo 10 vuotta + loppuarvo Käyttöarvo 10 vuotta + loppuarvo
Liikearvo liiketoiminta-alueittain
Valtaosa konsernin liikearvosta liittyy Suomen ja Uruguayn sellutoimin- toihin, jotka kuuluvat UPM Biorefining -liiketoiminta-alueeseen.
MILJ. EUROA
2017
2016
Herkkyysanalyysit Liikearvon arvonalentumistestaukseen liittyvät herkkyysanalyysit osoitta- vat, ettei mikään keskeisissä oletuksissa tapahtuva kohtuulliseksi katsot- tava muutos johtaisi arvonalentumiskirjauksen tekemiseen liikearvosta. Tärkeimmät sellutoimintojen kerrytettävissä olevaan rahamäärään vai- kuttavat herkkyystekijät ovat sellun myyntihinta ja puuraaka-aineen hinta. Vuoden 2017 lopussa Suomen sellutoiminnoissa ennustejaksolle sellunhintojen yli 19,6 %:n lasku johtaisi liikearvon arvonalentumiseen. Konserni uskoo, ettei mikään mahdollinen muutos puuraaka-ainekustan- nuksissa johtaisi kirjanpitoarvoa pienempään kerrytettävään rahamää- rään. Uruguayn sellutoiminnoissa ennustejaksolle selluhintojen yli 6,4 %:n lasku tai yli 18,5 %:n puukustannusten nousu johtaisi liikearvon arvonalentumiseen. Sellunhintojen yli 8,1 %:n lasku tai yli 23,7 %:n puukustannusten nousu johtaisi koko liikearvon arvonalentumiseen.
UPM Biorefining UPM Raflatac UPM Plywood
210
223
Liikearvo liiketoiminta-alueittain 2017
7
7
13
13
Muu toiminta
1
1
UPM Plywood 6%
Yhteensä
231
245
UPM Raflatac 3%
Liikearvo
MILJ. EUROA
2017
2016
Kirjanpitoarvo 1.1.
245 –13 231
241
UPM Biorefining 91%
Muuntoerot
3
Kirjanpitoarvo 31.12.
245
SISÄLTÖ
TILINPÄÄTÖS
134
135
UPM Vuosikertomus 2017
UPM Vuosikertomus 2017
Made with FlippingBook flipbook maker