UPM Vuosikertomus 2023

TALOUDELLISET TIEDOT 2023

UPM

BEYOND FOSSILS

LIIKETOIMINNOT

VASTUULLISUUS

HALLINNOINTI

Vuonna 2023 ympäristöpoikkeamien nousi, ja vuoden aikana oli 28 (22) tilapäistä poikkeamaa lupaehdoista tai muista lakisääteisistä vaatimuksista. Poikkeamat olivat vähäisiä velvoitteiden rikkomuksia. Päästö kohdistui ilmaan viidessä tapauksessa, 20:ssä veteen, kahdessa maaperään ja veteen sekä yhdessä jätteisiin. Kaikista poikkeamista ilmoitettiin välittömästi viranomaisille ja tarvittaessa paikallisille sidosryhmille. Kaikissa tapauksissa ryhdyttiin asianmukaisiin toimenpiteisiin tilanteen normalisoimiseksi ja vastaavien tapahtumien estämiseksi. UPM:n uudella Paso de los Torosin sellutehtaalla Uruguayssa sattui yksi vakava poikkeama vuonna 2023 (lisätietoja sivulla 93). Uruguayn ympäristöministeriö määräsi yhtiölle noin 188 000 Yhdysvaltain dollarin seuraamusmaksun UPM:n Paso de los Torosin ympäristönhallintasuunnitelman noudattamatta jättämisestä. Seuraamusmaksu tulee maksettavaksi vuoden 2024 aikana. Vuonna 2023 UPM:lle ei määrätty merkittäviä sakkoja ympäristöpoikkeamista. Biodiversiteetti ja ekosysteemit Vuodesta 2022 lähtien biodiversiteetin tärkeys on näkynyt UPM:n laajemmassa lähestymistavassa, joka käsittää metsän ohella myös muita osa-alueita, kuten virtavedet ja tehdasalueet, sekä biodiversiteetin nostamisessa omaksi painopistealueekseen. Metsänhoitoon liittyen UPM jatkaa luonnon monimuotoisuuden edistämistä osana UPM:n maailmanlaajuista Forest Action -ohjelmaa. Nettopositiivisen biodiversiteettivaikutuksen tavoitteet UPM:n omissa metsissä Suomessa ja UPM:n maalle Uruguayssa on asetettu ja edistymistä mitataan valituilla avainindikaattoreilla. UPM:n virtavesiohjelmalla pyritään poistamaan kalojen vaellusesteitä, elvyttämään kalakantoja ja parantamaan virtavesien eläimistön elinoloja kaikkialla Suomessa. Teollisten päästöjen mahdollisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen minimoidaan useilla toimenpiteillä, kuten käyttämällä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa, seurantaa ja jatkuvaa parantamista. Vuonna 2023 UPM kehitti ja testasi työkaluja, metodologiaa ja ohjeistusta tieteeseen perustuvien luonnonsuojelutavoitteiden asettamiseen osana Science Based Targets Network (SBTN) Corporate Engagement -ohjelmaa. Ilmasto Ilmastonmuutoksen hallintaan liittyvät asiat on yhdistetty muiden ei taloudellisten asioiden hallintaan, ja siitä raportoidaan yhtiön hallitukselle asiayhteyden mukaan ja tapauskohtaisesti. Esimerkkejä: 1) talous- ja rahoitusjohtaja raportoi riskeistä hallitukselle, 2) vaatimusten mukaisuusjohtaja selostaa asiaan liittyviä vaatimustenmukaisuus- ja sääntelyasioita hallituksen tarkastusvaliokunnalle neljännesvuosittain, 3) sidosryhmäjohtaja raportoi 2030-vastuullisuustavoitteiden etenemisestä vuositasolla tai 4) vastaava asianomistaja raportoi ilmastoon liittyvistä ajankohtaisista aiheista hallitukselle. Lisäksi keskeisistä ilmastoon liittyvistä kysymyksistä, kuten skenaarioanalyyseista, sitoumuksista ja UPM:n yleisistä toimintaperiaatteista metsien käytön, tuotannon päästövähennysten ja hankintaketjun sekä ilmastopositiivisten tuotteiden suhteen raportoidaan suoraan toimitusjohtajan johtamille hallintoelimille. UPM:n asemaa ja joustavuutta eri ilmastoskenaarioissa (IPCC RCP 2.6, RCP 4.5, RCP 8.5, IEA B2DS, IEA NPS ja IEA CPS) on arvioitu liiketoimintojen ja funktioiden osalta sekä fyysisen vaikutusten että transitiovaikutusten näkökulmasta, ja arviointiin on osallistunut tiedeyhteisön asiantuntijoita. Yleisesti vähäisten ja keskitason päästöjen skenaarioissa transitiovaikutuksilla on suurempi rooli, ja UPM:n asema on hyvä, sillä liiketoimintaportfoliomme joustaa havaittujen riskien ja mahdollisuuksien mukaisesti. Korkeiden päästöjen skenaariossa fyysiset vaikutukset ovat yleensä hallitsevia, ja niillä on vakavat seurauksen niin UPM:n kuin ekosysteemien ja yhteisöjen kannalta kaikkialla maailmassa.

investointi- ja liiketoiminnan kehitysprojekteissa sekä urakoitsijahallinnassa jatkui myös. Vastuullinen hankinta UPM edellyttää, että sen toimittajat, kolmannet osapuolet ja yhteisyrityskumppanit noudattavat yhtiön Toimintaohjeessa (UPM Code of Conduct) määriteltyjä periaatteita ja sitoutuvat noudattamaan lahjonnanvastaisia, sosiaalista ja ympäristövastuuta, tuoteturvallisuutta, ihmisoikeuksia sekä työterveyttä ja -turvallisuutta koskevia käytäntöjä. Läpinäkyvät toimittajavaatimukset ovat vastuullisen hankinnan perusta. Toimittajille asetetut vaatimukset on määritelty UPM:n Toimintaohjeessa toimittajille ja kolmansille osapuolille (UPM Supplier and Third Party Code). Erilaisia lisävaatimuksia sovelletaan puun, kemikaalien, sellun, pakkausmateriaalien, turvallisuuden ja logistiikan osalta. Kaikkien UPM:n tuotantolaitoksissa työskentelevien urakoitsijoiden on perehdyttävä UPM:n turvallisuusvaatimuksiin ja suoritettava verkkopohjainen työturvallisuusperehdytys. UPM tunnistaa hankintaketjuihinsa, joihin liittyy korkea riski mahdollisiin negatiivisiin ympäristövaikutuksiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Näitä korkean riskin toimittajia määrittelevät alkuperämaa, hankittava materiaali tai palvelu sekä UPM:n hankintaketjun vastuullisuusriskirekisteri, jossa määritellään yhtiö- ja liiketoimintojen tasoilla olennaiset riskit ihmisille ja ympäristölle. Riskien tunnistamisen perusteella valittujen toimittajien toimintaa arvioidaan tarkemmin EcoVadisin arvioinneilla ja muilla arvioinneilla, toimittaja-auditoinneilla ja yhteisillä kehityssuunnitelmilla. Vuonna 2023 muotoilimme eri vastuulliset hankintakäytäntömme ja prioriteettimme ensimmäistä kertaa yhtenäiseksi, kattavaksi toimitusketjun vastuullisuusohjelmaksi. Kukin osa-alue sisältää selkeät ohjeet hankintakäytännöistä ja vaikutuksista UPM:ssä sekä konkreettisia ohjeita, vaatimuksia ja odotuksia UPM:n toimittajille. Tehokasta täytäntöönpanoa hallitaan ja seurataan 2030-vastuullisuustavoitteiden ja tulosindikaattoreiden avulla. UPM jatkoi yhteistyötä kemianteollisuuden Together for Sustainability (TfS) -aloitteessa, joka edistää ja parantaa jäsentensä hankintaketjujen käytäntöjä. Vuonna 2023 UPM teki noin 540 (520) ympäristö- ja sosiaalisten riskien arviota EcoVadiksen kanssa sekä 95 (121) toimittaja-auditointia. Lisäksi tehtiin noin 890 (360) työoloihin keskittyvää urakoitsija-arviointia. Sosiaaliset ja henkilöstöasiat UPM:n painopistealueet sosiaalisen vastuun ja henkilöstön osalta ovat jatkuva oppiminen ja kehittyminen, vastuullinen johtaminen, oikeudenmukainen palkitseminen, monimuotoinen ja osallistava sekä turvallinen ja terveellinen työympäristö. UPM on sitoutunut henkilöstön aktiiviseen osallistamiseen ja kuulemi seen kansainvälisten ja kansallisten sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Vastuullisella johtamisella UPM pyrkii sitouttamaan ja osallistamaan henkilöstöä kaikilla organisaation tasoilla. UPM tukee henkilöstönsä ammatillista kasvua, odottaa ihmisten haluavan kehittyä sekä auttaa heitä hankkimaan uusia taitoja ja kehittämään niitä edelleen. UPM kunnioittaa työntekijöidensä yksityisyyttä ja edistää yhtäläisiä mahdollisuuksia ja työ- ja urakehitystä. Kaikkia UPM:n työntekijöitä kohdellaan yksilöinä sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä, kansallisuudesta jne. riippumatta. UPM toteutti myös vuonna 2023 yhdenvertaisuustarkastelun ja poisti selittämättömät palkkaerot sukupuolten välillä sekä suoritti palkkatarkistuksia varmistaakseen, että palkat riittävät toimeentuloon kaikkialla. Eri organisaatioissa on keskitytty saavuttamaan ja seuraamaan asetettua tavoitetta lisätä naisten edustusta asantuntija- ja johtotehtävissä. UPM edistää henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia. Turvallisuus on olennainen osa UPM:n toimintaa ja johtamisjärjestelmää. Kaikkia

käyttöön ISO 22000 -mukainen elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä. Relevantit tuotteet on suunniteltu ja valmistettu täyttämään elintarvikepakkauksille asetetut vaatimukset. Vuonna 2023 UPM kehitti sisäisen ohjeistuksen siitä, miten kestävyysväittämiä tulee käyttää sen viestinnässä ja markkinoinnissa. Ympäristö UPM:n vastuullisuuden painopistealueet ympäristöasioiden osalta ovat metsät, biodiversiteetti, vesi, jätteet ja ilmasto. UPM käyttää materiaaleja, vettä, energiaa ja ravinteta vastuullisesti ja parantaa jatkuvasti energia-, tuotanto- ja kustannustehokkuuttaan. UPM on sitoutunut kestävään metsänhoitoon ja kolmannen osapuolen varmentamaan FSC ™ :n ja PEFC:n mukaiseen puun alkuperän seurantajärjestelmään. Se kattaa kaikki puuraaka-ainetta käyttävät tuotantolaitokset ja takaa, että puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja laillisesti hankittu. Kaikki UPM:n omistamat metsät on sertifioitu, tai sertifiointi on meneillään, mikäli kyseessä on uusi kohde. Vuonna 2021 WWF:n Water Risk Filter -työkalulla tehdyn vesiriskianalyysin perusteella tehtaamme sijaitsevat vähäisen tai keskisuuren vesiriskin alueilla. Kattavan vesiriskianalyysin avulla luotiin vuosiin 2030 ja 2050 ulottuvat vesiriskiskenaariot, jotka perustuvat ilmastonmuutokseen ja sosioekonomisiin muutoksiin, jotta tuleviin veteen liittyviin riskeihin ja mahdollisuuksiin voidaan varautua. UPM:n tehtaiden toiminnassa tarvittava vesi otetaan joista, järvistä tai pohjavesistä. UPM:n vedenkäyttö on vastuullista määrällisesti ja laadullisesti. Jos käyttöveden hinta nousisi 0,01 euroa kuutiolta, se merkitsisi noin 4 miljoonan euron vuosittaista lisäkustannusta. Vuonna 2023 jätevesimäärä väheni 10 % sellutonnia kohden, ja lisääntyi 23 % paperitonnia kohden. Jätevesimäärän kasvu paperin valmistuksessa johtui väliaikaisista markkinatilanteeseen liittyvistä seisokeista. Kiertotalous on kaiken toimintamme ytimessä. UPM on kehittänyt innovatiivisia tapoja vähentää ja käyttää uudelleen jätteitä sekä hyödyntää sivuvirtoja, tähteitä ja kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi uusiutuva UPM BioVerno -diesel ja -nafta valmistetaan raakamänty öljystä, ja tuhkaa käytetään maanrakentamisessa, sementtiteollisuudessa tai paperitäyteaineen tuotannossa. Sääntelymuutokset voivat vaikuttaa jätteen tai tähteiden uudelleenkäyttömahdollisuuksiin, ja vaihtoehtoiset ratkaisut voivat kasvattaa kustannuksia. Vuonna 2023 87 (90) % UPM:n prosessijätteestä käytettiin uudelleen tai kierrätettiin. Lukuun sisältyy 30 (21)% energian hyötykäyttöä. Vuonna 2023 UPM:n ympäristöinvestoinnit olivat 60 (11) miljoonaa euroa. Merkittävä ero edellisvuoteen johtui pääasiassa sähkökattilainvestoinneista kahdeksalla tehtaalla. Sähkökattiloiden yhteissumma oli 35 miljoonaa euroa. Lisäksi UPM Kaukaalla investoitiin yli 2 miljoonaa euroa jäteveden hallinnan uudistuksiin ja parannuksiin. UPM:n ympäristönsuojelukustannukset olivat 121 (123) miljoonaa euroa (poistot mukaan lukien), ja ne koostuivat pääasiassa jätevesien puhdistamisen ja jätehuollon kustannuksista. Konsernissa vuonna 2012 käynnistetyn Clean Run -konseptin tavoitteena on parantaa UPM:n ympäristösuorituskykyä nostamalla ympäristöasiat etusijalle päivittäisessä toiminnassa. Vuonna 2023 UPM vahvisti ympäristöasioiden hallinnointiaan uudistamalla ja standardisoimalla Clean run -konseptinsa. Uusi Clean run -standardi otetaan käyttöön globaalisti vuoden 2024 aikana. Kaikissa toimi paikoissa seurataan systemaattisesti poikkeamia, raportoidaan pro aktiivisesti havainnoista ja läheltä piti -tilanteista, toteutetaan turvallisuus kierroksia ja -keskusteluja ja laaditaan yksityiskohtaisia riskinarviointeja. Vuonna 2023 tehtiin noin 1 500 (1 400) ympäristökierrosta ja raportoitiin noin 2 600 (2 100) ennakoivaa ympäristöhavaintoa ja läheltä piti -tilannetta.

UPM:n työntekijöitä, vierailijoita ja urakoitsijoita koskevat UPM:n tiloissa samat turvallisuusvaatimukset. UPM:n henkilöstöstrategian painopistealueita ovat johtaminen ja turvallisen, monimuotoisen ja osallistavan työympäristön luominen sekä paremman suorituksen ja työntekijöidemme kehittymisen tukeminen. Tavoitteena on luoda ainutlaatuinen, positiivinen UPM-kokemus ja kehittää tulevaisuuden työ- ja yhteistyötapoja houkuttelevan kulttuurin, fyysisen työtilan ja teknologian tukemana. Vuonna 2023 UPM jatkoi ohjelmaansa UPM-kokemuksen ja työskentelytapojen kehittämiseksi keskittyen digitaalisiin kyvykkyyksiin tuotannossa ja kansalaiskehittämistyökaluihin. Paremman suorituksen mahdollistavaa lähestymistapaa tuettiin vahvistamalla entisestään palautekulttuuria, ketterää tavoitteenasetantaa ja säännöllisiä esihenkilön ja työntekijän välisiä keskusteluja. Kasvua ja suoritusta tukevia kehitysohjelmia jatkettiin ja toteutettiin. Kehittämisen painopistealueina on ollut osallistava ja tavoitteellinen johtaminen, huippusuorituksiin yltävät tiimit, itsensä johtaminen ja valmentaminen. Kehityksen suunnittelua ja siihen liittyviä työkaluja kehitettiin ja toteutettiin kampanja, jolla tuettiin UPM:läisten kehittymistä. Osallistavan johtamisen ja kulttuurin kehittämiseksi edelleen UPM jatkoi D&I -dialogia ja koulutusta. Vuonna 2023 perustettiin verkosto (BeU) tukemaan LGBTIQ+-yhteisöä, lisäämään tietoisuutta ja kehittämään osallistavaa kulttuuria UPM:ssä. UPM edistää työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Vuonna 2023 UPM jatkoi terveyden ja hyvinvoinnin visionsa toteuttamista, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen lähestymistavan seuraaviin teemoihin: keho, mieli, sydän ja merkityksellisyys. Turvallisuus on olennainen osa UPM:n toimintaa ja liikkeenjohtojärjestelmää. Samat turvallisuusvaatimukset koskevat kaikkia UPM:n tiloissa työskenteleviä työntekijöitä, vierailijoita ja urakoitsijoita. Ennakoiva työntekijöitä ja urakoitsijoita koskeva turvallisuusajattelu säilyi tärkeänä painopistealueena vuonna 2023. Prosessiturvallisuutta koskevia vaatimuksia on selkeytetty uudella turvallisuusstandardilla ja prosessiturvallisuus on ollut painopisteenä erityisesti biopolttoaine- ja biokemikaaliliiketoiminnan uusissa investointihankkeissa. Vuonna 2023 käynnistimme uuden työturvallisuusprojektin vuoropuhelulla työntekijöiden kanssa siitä, miten työturvallisuus näyttäytyy työntekijän näkökulmasta, mikä toimii hyvin ja mitä voitaisiin kehittää. Tuotevastuu Valtaosa UPM:n tuotteista valmistetaan uusiutuvista ja kierrätettävistä raaka-aineista. UPM:n tuotteet auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä korvaamalla fossiilisia tuotteita uusituvilla biopohjaisilla vaihtoehdoilla. UPM:n tuotevastuu kattaa kaikkien tuotteiden koko elinkaaren tuotteen kehittämisestä loppukäyttöön sekä käytön jälkeiseen hyödyntämiseen. Vuonna 2023 kestävän tuotesuunnittelun konseptimme käyttöönottoa jatkettiin useissa projekteissa. Konseptissa sovelletaan elinkaariajattelua ja elinkaariarviointitietoja, jotka on integroitu kestävän tuotesuunnittelun käytäntöihin. Konseptissa otetaan huomioon koko raaka-aineketju, tuotannon ja jakelun tehokkuus, kestävä käyttö ja kierrätettävyys. UPM:n tuoteselosteiden avulla asiakkaat pääsevät helposti tuotteiden ympäristövastuuta ja turvallisuutta tai puun alkuperää koskeviin tietoihin. Tietojenvaihtoa toimitusketjussa parannettiin yhdessä useiden paperi- ja kemianteollisuuden yritysten kanssa. Tämä helpottaa käytettyjen kemikaalien ennakkoarviointia ja varmistaa lainsäädännön ja ympäristömerkkien vaatimustenmukaisuuden. Useimmille UPM:n tuotteille on myönnetty yleisesti tunnettuja ympäristömerkkejä, kuten EU-ympäristömerkki ja muita kansallisia ympäristömerkkejä graafiselle paperille tai ISCC- ja RSB-sertifiointi biopolttoaineille, biokomposiiteille ja etiketeille. Kaikissa UPM:n sellutehtaissa, UPM Raflatacin tehtaissa ja UPM Specialty Papers -tuotantolinjoilla sekä Kymin paperitehtaalla on otettu

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2023 UPM VUOSIKERTOMUS 2023 140

140

UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2023

141

141

UPM VUOSIKERTOMUS 2023

Made with FlippingBook - Share PDF online