UPM Vuosikertomus 2019

Toiminnot OLEMME SITOUTUNEET ILMASTOTEKOIHIN Biofore-strategiamme edistää siirtymistä vähähiiliseen talouteen.

Tunnemme riskit Ilmastonmuutosta hillitsevien tekojen lisäksi on tärkeää ymmär- tää, miten ilmastonmuutoksen fyysiset vaikutukset sekä ilmastoon liittyvät muutokset politiikassa, sääntelyssä, teknologiassa ja markkinakäyttäytymisessä voivat vaikuttaa yrityksen liiketoi- mintaan ja omaisuuteen. Riskit ja mahdollisuudet on ymmärrettä- vä, jotta teemme tekoja, jotka auttavat meitä sopeutumaan mah- dollisiin tulevaisuuden skenaarioihin. Vuonna 2019 tutkimme yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa ilmastonmuutoksen fyysisiä vaikutuksia yhtiön tärkeimmillä toi- minta-alueilla. Vaikutuksia tutkittiin kolmen päästöskenaarion pohjalta: vähäiset, keskisuuret ja suuret hiilidioksidi- ja muut kasvihuonepäästöt. Osana hanketta kaikki UPM:n liiketoiminnot arvioivat näillä kolmella skenaariolla ilmastonmuutoksen fyysisiä vaikutuksia omaan liiketoimintaansa. Energian ja hiilen hinta, energiamarkkinoiden kehitys, raaka-aineiden saatavuus ja sääntely sekä markkinoiden ja kuluttajien käyttäytyminen olivat keskeisiä aiheita.

ILMASTONMUUTOKSEN FYYSISET VAIKUTUKSET TARKASSA SEURANNASSA Ilmatieteen laitos selvitti ilmastonmuutoksen vaikutuksia UPM:n liiketoimintaan pitkällä aikavälillä Suomessa, Uruguayssa, eteläisessä Saksassa ja itäisessä Kiinassa. Selvitykseen otettiin mukaan kolme vaihtoehtoista päästöskenaariota eli päästöjen mahdollista kehityskulkua. Suurimmat riskit yhtiön liiketoiminnassa liittyvät usein toistuviin ja vakaviin sään ääri-ilmiöihin kuten sateisiin, myrskyihin ja kuivuuteen. Suurin vaikutus ilmastonmuutoksella on yhtiön toimintaympäristöön Suomessa, jossa lämpötilan ennustetaan nousevan enemmän ja nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Keskilämpötila voi kohota talvella 1–6 astetta ja kesällä 1–4 astetta. ”Metsien kasvu todennäköisesti nopeutuu, kun kasvukausi pitenee ja ilmakehässä on enemmän hiilidioksidia”, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Ari Venäläinen sanoo. Ilmatieteen laitos arvioi, että yhtiön kolmessa muussa toiminta­ maassa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat selvästi vähäisemmät. Uruguayssa vuoden keskilämpötila voi päästöskenaariosta riippuen kohota 0,9–1,8 astetta tämän vuosisadan puoleen väliin mennessä. Sillä ei ole kuitenkaan suuria vaikutuksia metsien kasvuun. Itäisessä Kiinassa vuoden keskilämpötila voi nousta 1,6–2,7 astetta. Ajoittaiset voimakkaat sateet voivat muun muassa lisätä Jangtse-joen tulvia. Eteläisessä Saksassa vuoden keskilämpötila voi nousta päästöskenaariosta riippuen 1,6–2,7 astetta vuoteen 2050 mennessä. Metsätaloudessa suurimmat riskit liittyvät lisääntyviin kuivuuskausiin ja niiden aiheuttamiin metsäpaloihin. MERKITYS • Ilmastonmuutos on suuri haaste ja edellyttää toimenpiteitä • Siirtyminen vähähiiliseen talouteen ja ilmastonmuutoksen fyysiset vaikutukset luovat riskejä ja mahdollisuuksia • Kansainvälisen ilmastosopimuksen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötila tasolla, joka ei uhkaa luontoa eikä yhteiskuntaa • Hiilinieluina toimivilla metsillä ja puupohjaisilla tuotteilla on erityinen rooli ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisessä • Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennettävä TAVOITTEET • Kehittää ilmastoratkaisuja ja innovoida tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin • Auttaa rajoittamaan maapallon lämpeneminen alle 1,5 celsiusasteeseen TOIMINTATAPAMME • Varmistaa puun saatavuus kestävästi hoidetuista metsistä ja maankäytön positiiviset vaikutukset • Uusiutuvan ja vähäpäästöisen energian lisääntyvä osuus ja tehokas käyttö • Uusiutuvat ja kierrätettävät tuotteet, materiaalit ja ratkaisut, jotka korvaavat fossiilipohjaisia materiaaleja • 2030-vastuullisuustavoitteet CASE

Metsillä, puupohjaisilla tuotteilla ja vähähiilisellä energialla on ainutkertainen rooli ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisessä ja strategiassamme.

Sitoudumme YK:n Global Compact -aloitteen 1,5 asteen ilmastota- voitteeseen tehdä tieteelliseen tutkimukseen perustuvia toimenpi- teitä ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Meillä on yhtiönä ainutkertainenmahdollisuus saavuttaa hiilineutraalius hiilipositiivisella maankäytöllä, päästövähennyksillä ja ilmastopo- sitiivisilla tuotteilla. UPMon selvittänyt järjestelmällisesti ja koko toimintansa osalta mahdollisuuksia vähentää päästöjä olemassa olevien teknologioi- den avulla. Olemme myös analysoineet toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset. Näiden laskelmien pohjalta UPM sitoutuu vähentä- mään käyttämiensä polttoaineiden ja ostosähkön hiilidioksidipääs- töjä 65 % vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030mennessä. Ilmastoon liittyvä tiede kehittyy nopeasti. Haluamme ottaa aktiivisen roolin hakemalla tiedeyhteisöjä ja kumppanuuksia, joi- den kanssa voimme yhteistyössä saada luotettavaa tietoa ja lähesty- mistapoja.

Vuonna 2020 käynnistämme tutkimuksen, jolla selvitämme tuot- teidemme hiilivarastoon ja substituutioon liittyvät ilmastovaikutukset. CDP on listannut UPM:n AAA-luokkaan yhtenä kuudesta yritykses- tä tunnustuksena yhtiönmerkittävistä toimista ilmastoriskien vähen- tämiseksi. Ilmastonmuutos ja johtaminen Vuonna 2019 korostimme entistä enemmän ilmastonmuutokseen liit- tyvien asioiden johtamista. Nimitimme vuonna 2017 käynnistyneeseen ilmastohankkeeseen täysipäiväisen projektipäällikön. Hankkeen tuloksia, kuten skenaarioanalyyseja, hyödynnetään liiketoimintariski- en jamahdollisuuksien suunnittelussa. Ilmastoon liittyvän raportoinnin ja johtamisen läpinäkyvyyden lisäämiseksi allekirjoitimme TCFD:n (Task Force on Climate-related Financial Disclosure) sitoumuksen ja kehitimme raportointia tämän kehyksen pohjalta (lue lisää sivu 135).

Kestävä metsätalous seuraava sivu Tehokkaampaa energian käyttöä sivu 90 Kestävät ja turvalliset tuotteet sivu 8 Riskit ja mahdollisuudet sivut 28 ja 129–131 upm.fi/vastuullisuus

KOLME PÄÄSTÖSKENAARIOTA UPM valitsi kolme globaalia päästöskenaariota, jotka kuvaavat hiilidioksidipäästöjen mahdollisia kehityskulkuja vuoteen 2040. Ne perustuvat Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n skenaarioihin.

GtCO

/v

1

2

40

2

35

ILMASTOSITOUMUKSEMME JA TAVOITTEEMME

30

25

Luomme pitkän aikavälin arvoa

20

3

Sitoudumme ilmastotekoihin, joilla rajoitetaan ilmaston lämpeneminen 1,5 celsiusasteeseen OUR ONLY FUTURE BUSINESS AMBITION FOR 1.5°C

15

’90

’10

’20

’30

’40

’00

Lähteet: UPM ja IEA

Vaikutuskeinona METSÄT

Vaikutuskeinona PÄÄSTÖT

Vaikutuskeinona TUOTTEET

1 Globaalit hiilidioksidipäästöt kasvavat, ilmasto lämpenee yli 3 astetta Päätelmät: Korkeapäästöisessä skenaariossa fyysiset vaikutukset hallitsevat 2 Yhteenlasketut päästöt kasvavat, tosin hitaasti. Ilmasto lämpenee 3 astetta 3 Ilmaston lämpeneminen pysyy alle 2 asteessa Päätelmät: Matala- ja keskipäästöisessä skenaariossa siirtymävaikutuksilla on suurempi rooli. UPM on hyvässä asemassa, sillä liiketoimintakantamme mahdollistaa joustavuuden suhteessa tunnistettuihin riskeihin ja mahdollisuuksiin.

Ilmastopositiivinen maankäyttö

65 % vähemmän hiilidioksidipäästöjä

Uudet innovaatiot

VASTUULLINEN LIIKETOIMINTATAPA

Skenaariotyön ja hankkeen tulosten perusteella muutimme ilmastoon liittyviä tavoitteitamme paremmin vastaamaan niitä näkökohtia, jotka arvioitiin merkityksellisiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisessä.

86

87

TAPAMME TOIMIA

TAPAMME TOIMIA

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

UPM VUOSIKERTOMUS 2019

SISÄLLYS

Made with FlippingBook - Online magazine maker