UPM Vuosikertomus 2021
TALOUDELLISET TIEDOT 2021
UPM
BEYOND FOSSILS
STRATEGIA
LIIKETOIMINNOT
VASTUULLISUUS
HALLINNOINTI
Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan muut tuotot koostuvat pääasiassa pitkäaikaisten omaisuuserien ja luovutuksesta ja vuokratuotoista. Lisäksi liiketoiminnan muut tuotot sisältävät UPM:n tavanomaiseen liiketoimintaan liittyviä valuuttakurssivoittoja ja -tappioita. Myös suojauslaskennan ulkopuolella olevien johdannaisten voitot ja tappiot kirjataan liiketoiminnan muihin tuottoihin. Päästöoikeudet Konserni osallistuu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävään Euroopan laajuiseen päästökauppajärjestelmään (European Emissions Trading Scheme). Hallituksilta vastikkeetta saaduista päästöoikeuksista, jotka oikeuttavat tiettyyn tonnimäärään hiilidioksidipäästöjä tiettynä ajanjaksona, kirjataan päästöoikeuksia koskeva aineeton hyödyke, julkinen avustus sekä tarkastelujaksolla toteutuneita päästöjä vastaavien päästöoikeuksien palautusvelvoitetta koskeva velka. Päästöoikeudet kirjataan alun perin aineettomiksi hyödykkeiksi alkuperäisen kirjaamisajankohdan markkina-arvoon. Päästöoikeuksista ei tehdä poistoja. Jos päästöoikeuksien tilinpäätöspäivän markkinahinta on alempi kuin kirjattu hankintameno, kirjanpitoarvo alennetaan vastaamaan markkinahintaa ylimääräisten päästöoikeuksien osalta, joita ei tarvita tilikauden toteutuneiden tai ennakoitujen päästöjen kattamiseen. Julkiset avustukset kirjataan samanaikaisesti päästöoikeuksien kirjaamisen kanssa taseeseen siirtovelaksi ja tuloutetaan systemaattisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin tarkastelujaksolla, johon vastaavat päästöoikeudet liittyvät. Päästöoikeuksien palauttamiseen liittyvä velka kirjataan toteutuneiden päästöjen perusteella. Toteutuneita päästöjä vastaavat kulut kirjataan tuloslaskelmaan liiketoiminnan muihin kuluihin ja esitetään varauksena taseessa. Velka suoritetaan käyttäen hallussa olevia päästöoikeuksia, joiden arvostus perustuu kyseisten päästöoikeuksien kirjanpitoarvoon. Päästöoikeudet ja niihin liittyvät varaukset kirjataan pois taseesta, kun oikeudet on luovutettu. Mahdollinen voitto tai tappio syntyy ylimääräisten päästöjen kattamiseen tarvittavien lisäoikeuksien hankintamenosta, käyttämättömien oikeuksien myynnistä päästöjen alittaessa vastikkeetta saadut päästöoikeudet tai käyttämättömien päästöoikeuksien arvon alentumisesta. 2.4 Osakekohtainen tulos ja osinko UPM:n osingonjakoperiaatteiden mukaan yhtiö pyrkii maksamaan houkuttelevan osingon, joka on 30-40 % konsernin osakekohtaisesta liiketoiminnan rahavirrasta vuositasolla. Vuonna 2021 maksetut osingot olivat 693 miljoonaa euroa (1,30 euroa osaketta kohden), joka on 69 % liiketoiminnan rahavirrasta osaketta kohden ja vuonna 2020 693 miljoonaa (1,30 euroa osaketta kohti). Vuodelta 2021 hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1,30 euroa osaketta kohti, jota vastaava kokonaisosinko on 693 miljoonaa euroa. Ehdotettu osinko on 55 % UPM:n vuoden 2021 liiketoiminnan rahavirrasta osaketta kohden.
Osakekohtainen tulos
osuus oli 22 (21) miljoonaa euroa, Saksan yhtiöiden osuus 46 (25) miljoonaa euroa, Itävallan yhtiöiden osuus 1 (3) miljoonaa euroa ja Ison-Britannian yhtiöiden osuus 5 (5) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot
Kustannusrakenne 2021 8 104 miljoonaa euroa
2021 2020
Emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto, milj. euroa Keskimääräinen painotettu osakemäärä (1 000) Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa
1 286
560
Muut kiinteät kulut 8 %
Omien tuotteiden jakelu 11 %
533 324 533 324
MILJ. EUROA
2021 2020
2,41 2,41
1,05 1,05
Pitkäaikaisten varojen myyntivoitot
147
25 13 57 24 -30 26
Henkilöstökulut 13 %
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa
Vuokratuotot
13 75 -22
Saadut päästöoikeudet
Puu ja kuitu 30 %
Suojauslaskennan ulkopuolella olevat johdannaiset
Muut muuttuvat kulut 17 %
Valuuttakurssivoitot ja -tappiot
-5
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Muut erät Yhteensä
47
Täyteaineet, päällystys ja kemikaalit 11 %
254
116
Energia 10 %
Osakekohtainen tulos Osakekohtainen tulos (EPS) on emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden voitto kantaosaketta kohden. Laimentamattoman osakekohtaisen tuloksen laskennassa käytetään tilikauden painotettua keskimääräistä osakemäärää. Laimennusvaikutuksella oikaistua osakekohtaista tulosta laskettaessa osakkeiden keskimääräistä lukumäärää oikaistaan optioiden laimennusvaikutuksella. Yhtiöllä ei ollut vuoden 2021 ja 2020 lopussa voimassa olevia optio-ohjelmia. Osinko Konsernin tilinpäätöksessä osingonjako emoyhtiön omistajille on kirjattu
Vuonna 2021 pitkäaikaisten varojen myyntivoitot sisältävät 133 miljoonan euron voiton Shotton Mill Ltd:n myynnistä. Lisätietoja löytyy » liitetiedosta 8.1 Liiketoimintojen hankinnat ja luovutukset. Vuonna 2020 pitkäaikaisten varojen myyntivoitot sisältävät 12 miljoonan euron tuoton yhteisen toiminnon Kainuun Voiman Oy:n 50 % omistusosuuden myynnistä. Päästöoikeudet Liiketoiminnan muihin tuottoihin on kirjattu 75 (57) miljoonaa euroa tuottoa ja liiketoiminnan muihin kuluihin 106 miljoonaa euroa tuottoa (10 kulua) liittyen CO 2 -päästöihin. Päästöoikeuksien palauttamisvelvoitteeseen perustuva velka on suuruudeltaan 39 (21) miljoonaa euroa, ja se on kirjattu varauksiin. Jäljempänä esitetään erittely aineettomiksi hyödykkeiksi kirjatuista päästöoikeuksista:
Kustannusrakenne 2020 7 371 miljoonaa euroa
Omien tuotteiden jakelu 11%
Muut kiinteät kulut 12%
Henkilöstökulut 16%
velaksi sille raportointikaudelle, jonka aikana emoyhtiön osakkeenomistajat ovat hyväksyneet osingon jaettavaksi.
Puu ja kuitu 24%
Osakekohtainen tulos ja osinko
Energia 7%
MILJ. EUROA
2021 2020
Muut muuttuvat kulut 20%
Kirjanpitoarvo 1.1.
95 86 -78
80 57 -42 95 96
Täyteaineet, päällystys ja kemikaalit 10%
0,00 0,50 1,00 1,50 2,00 2,50 3,00
Saadut ja ostetut päästöoikeudet
Palautukset ja myynnit Kirjanpitoarvo 31.12.
104 105
Tilintarkastajan palkkiot
Hankintameno
euroa
Kertyneet arvonalentumiset Kirjanpitoarvo 31.12.
-1
-1
MILJ. EUROA
2021 2020
104
95
Tilintarkastuspalkkio
3,4 0,2 0,4 0,2 4,2
3,8 0,1 0,4 0,2 4,5
2020
2021
2017
2018
2019
Tilintarkastukseen liittyvät palvelut
Veropalvelut Muut palvelut
Tulos per osake Osinko per osake (2021: ehdotus)
Tilinpäätöksen laskentaperiaatteet
Yhteensä
Tutkimus- ja kehitysmenot Tutkimus- ja kehitysmenot kirjataan kuluiksi toteutumishetkellä lukuun ottamatta tiettyjä kehitysmenoja, jotka aktivoidaan, kun on todennäköistä, että niistä kertyy vastaista taloudellista hyötyä ja menot pystytään määrittämään luotettavasti. Aktivoidut kehitysmenot kirjataan poistoina kuluiksi systemaattisella perusteella niiden odotettavissa olevana taloudellisena vaikutusaikana, joka ei yleensä ylitä viittä vuotta. Julkiset avustukset Julkiset avustukset kirjataan käypään arvoon, kun avustuksen saaminen ja kaikkien siihen liittyvien ehtojen täyttyminen on kohtuullisen varmaa. Aineellisen käyttöomaisuuden hankintaan liittyvät julkiset avustukset vähennetään hyödykkeen hankintamenosta, jolloin ne suoraan pienentävät hyödykkeestä kirjattavia vuosipoistoja. Muut julkiset avustukset merkitään tuloslaskelmaan tuottoina samoille tilikausille kuin kulut, joita avustukset on tarkoitettu kattamaan.
Vuonna 2021 tilintarkastajan palkkiot sisältävät PwC Oy:lle maksettuja tilintarkastukseen liittyviä kuluja 0,2 (0,1) miljoonaa euroa, veropalveluita 0,0 (0,0) miljoonaa euroa ja muita palveluita 0,2 (0,2) miljoonaa euroa.
Tutkimus- ja kehitysmenot Liiketoiminnan kuluihin sisältyvät tutkimus- ja kehitysmenot olivat 46 (41) miljoonaa euroa vuonna 2021. Painopiste oli uusissa teknologioissa ja liiketoimintojen kehityksessä. Julkiset avustukset Vuonna 2021 liiketoiminnan kulujen vähennykseksi kirjattuja julkisia avustuksia oli yhteensä 9 (7) miljoonaa euroa. Näistä Suomen yhtiöiden osuus oli 3 (4) miljoonaa euroa. 4 miljoonaa euroa liittyy COVID avustukseen Itävallassa. Lisäksi konserni sai julkisena avustuksena päästöoikeuksia 75 (57) miljoonaa euroa, josta Suomen yhtiöiden
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2021 UPM VUOSIKERTOMUS 2021 166
166
UPM:N TALOUDELLISET TIEDOT 2021
167
167
UPM VUOSIKERTOMUS 2021
Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online